Puutetta ja henkistä kurjuutta

Sain uudet masennuslääkkeet. Nyt elämästä varmasti tulee hyvää.

Tänään oli ihan kiva päivä.

Kuulkaapas te

perkeleen perheenäidit

jotka puhutte lapsettomalle sinkulle

nuhakuumeesta

miehettömälle vanhallepiialle

avio-ongelmista

vuokralla asuvalle

asuntolainasta

autottomalle

bensiininhinnasta.

Kuulkaapas te perkeleet,

kun minä kerron teille

avaruusolioista

jotka sieppasivat minut

kotiplaneetaltani.

Ja niiden keskellä tässä nyt täytyy elää.

Kuuletteko te? Haloo?  Kuuleeko maa? Haloo!  SOS! SOS!

Voihan vitun vitun vittu! Viikon ainoa vapaapäivä. Ja olen viettänyt sen netissä surffaillen. AAAARRGHHHH!

Poikkesin viikonloppuna Habitare-sisustusmessuilla. Oli mukavaa katsella kauniita esineitä. Kodin sisustaminen on yksi niistä harvoista asioista, joista pidän. Oma vanhanpiian kolo on lämmin ja esteettinen turvapaikka keskellä kylmää maailmaa.

Sain työpaikan. Miksi se ei ilahduta, vituttaa vain? En ole vain maannut kotona ja odottanut työpaikan löytävän minut, vaan olen oikeasti aktiivisesti hakenut töitä.

Ehkä pelkään, että teen työstä taas pakopaikan itselleni. Hukutan elämäni tyhjyyden työntekoon.

Yössä yksin valvon, uni ei vain tule. Ei ole ajatuksia, jotka valvottaa. Ei ole mitään.

Enpä olisi nuorena uskonut, että elämä tulee vielä joskus olemaan näin tylsää, typerää ja merkityksetöntä. Päivästä toiseen surffailua netissä, koiran kusetusta ja kissan silittelyä. Ei tällainen riitä elämänsisällöksi - tämä on pystyyn kuolleen ihmisen elämää.

Pitäisi tehdä ja pitäisi harrastaa. Mutta kun mikään ei kiinnosta.